Tahdon voimalla on suurempi voima, eteenpäin se vie kirjailtua ompelua pitkin.

 Piirtää suuren uurteen kasvoihisi; juopunut elämästä, tuo se kauniin muodon, aina utelias.

 <script async src="https://pagead2.googlesyndication.com/pagead/js/adsbygoogle.js?client=ca-pub-7641788256106680"

     crossorigin="anonymous"></script>

 Yhdessä hetkessä unohdin kaiken; on vastaus yhä uudelleen. Kauanko olinkaan samaa tuttua laulua kuullut. Odotus ei ollut sen arvoista. Vai valehtelevatko he tietämättä keitä tarkoitan, kuvittelenko tämän maailman vain sen itsensä odotuksen vuoksi. En uskalla, en uskalla tänäänkään, kun taas mitätön hetki tuo mieleeni kilpailun. Rakkaus ja kilpailu käsikädessä. Sielun silmin en osaa piirtää ajatusta taivaan kannelleni sen lausekkeen itsessään, olemassaolon ja itse asian kyseenalaisuudessa toteutuessaan, mahdoton; täysin utopiaa. Valheellista tunnustusta amorilta.

Yhdessä hetkessä unhoitin selitysten arvon, kokiessani kaiken vain siinä itsessään harhan mielikuvissa olevan yhtä kuin tyhjyys. Onko se vain valhetta kaikki tämä mitä tunne sisälläni, yritin harhauttaa omaa ajatustani luontevammaksi, esiintyä onnellisempana kuin olenkaan, tai niin kuin muut minusta haluavat. Huuto kuului, jostain kaukaa; niin kaunis laulu, niin kaunis laulu sinä oletkin. Odotusko ei ole sen arvonsa veroinen, pysähdyn lauseeseen tarttuessani vain hetkeen, oman itseni kokemana ei niinkään ikimuistoinen. Valhetta minulle oli tilaisuuden sattuessa kohdalleen, koska joutuisin sen tekemään selittäessäni lupaukseni annetulle. Kilpailu oli mielestäni sittenkin täynnä rakkaudetonta kermakakku unelmaa jo ennestään. Odottaa sanon tuttuni koiralle omistaessani kerta toisensa enemmän. Hamuan lisää, lisää katseita, jotka vain kuvottavat illan tullen. Hamuan lisää katseita ja kerään ikään kuin papukaija merkkejä. Patsastellessani keskellä kauneinta toria vilkkaiden pulujen kerjätessä suosittua leipäpalaa. Uutta virttä veisataan uumani rajamailla. Tahdomme vain pois, onkin itsessään kilpailun päämäärä.

Kiinni jäämiseni kostautui.

Change to order 500 pieces puzzle or postmark

Nyt he ovat oikeassa pakko saada julkista

 Se jaettiin taas Yöllä. En voi mitään koska nukun. Heräsin aamulla 07.00 samaan tunteeseen mun henkinen puoli on taas muilla tahtomattani. Se tietty asento ja kai he ovat valmistelleet, tietävät laskien koska herään tai herättävät. Mun on pakko nukkua ja pelkään aina, minuun ihastuneet eivät enää yön jälkeen tunne samoin. Heidät ylipuhutaan tuntemaan toisin. Syitä miksi en kelpaa ja he alkavat vihaamaan minua. Heitä on niin monta etten voi mitään päivälläkään.

Alkoivat suunnitella taas patsasta. Pakko saada puu?

Lopetan kirjoittamisen 7.46. 

Jos sä joudut sen jengin pyöritettäväksi

Ne ei pidä sun ulkonäöstä. 

Oot pelkkä pohja, sua ei voi rakastaa koska muutkaan ei, maine.

Puoli maata sua vastaan, ei pidetä. 

Menetät ystäväsi. 

Ne ei voi koskaan nähä sua.

Voit unohtaa hymyilemisen.

Sitruuna lupaus on vain lupaus muiden joukossa, käytännössä sulla on tauti eli mahdottomuus eroanomukseen

Torjutaan niin monta kertaa että menetät itsetunnon. 

Naiset saa orgasmin kun sä heräät. 

Et saa haaveilla ja mikro pois.

Ei tykätä, vaaraksi lapsille. 

Kirjota vaan, julkista. 

Sä voit hengittää mutta se ärsyttää.

Vahingoita.

Tule hulluksi.

Sekoa.

Pappi antaa amenen. 

Mielipidevanki.

 Maailman rumin tyttö

Autojen ohi kulku kaikui tiestä moottoriin ja kuului korviini avoimesta ikkunasta. Herätessäni ääniin oli kovin hiljaista, odottava tunnelma, niinkuin jokainen samankaltainen edeltävä aamu. Eivät tahtoneet tavata, edes ajatuksissaan. Katsoin itseäni peilistä kun harjasin hiuksiani, peili katsoi takaisin. Ei tarpeeksi kaunis ajatuksissani päällimmäisenä. 

Matto vedettiin alta, pettymys piirtyi kasvoihin. Mielikuvitus puutteinensa, olisi täytynyt julkaista sosiaalisessa mediassa muiden nähtäväksi valtamedian mukana hävitä viikkojen kuluessa kokonaaan. Jäähtynyt ruoka pöydällä, virui tunteja paikallaan. En ollut koskaan saanut muita ottamaan kuvia itsestäni. Tahtoivat ottaa kuvia ruoasta.

Mitä tarkoittaa olla vapaa ? Lentää kuin taivaan lintu kohti sinitaivasta. Lehden alla sateen suojassa, pisaroiden tippuessa vierellä soiden solinaa. Tuulessa temmaten mukaansa sen vietäväksi. Ketjussa muiden mukana. Eksyin matkalla kulman kahvilaan, josta näkyi kukkakaupalle. Kahviossa oli pöydät kadulle asetettuna monta pöytää täynnä asiakkaita. Kadulla taidetta ja matot maalattuna asfalttiin, maalasivat samanlaisen jo aiemmassa kaupungissa. Koin itseni lasten elokuvan päätähdeksi, ja huhuilin Aladdinia. Kukkakaupan kulmalla toivat kukat hetkeksi ulos kun niin voi tehdä kesäisin tässä maassa.  Mummo etsi kukkakaupalla oikeaa kukkaa. Katseli ympärilleen ei löytänyt oikeaa, tai halusiko edes ostaa kukkaa, mutta jatkoi matkaansa. Muistin äkkiä talven, jolloin sukelsin lumihangessa eteenpäin.  Kadulla ei ollut talvella  ketään, nyt se vilisi ihmisiä. Kömpineet talven horroksesta ulkoilmaan. Kinoksia riitti melkein polviin saakka. Viima puraisi poskia kun se tempaisi osan lumipölyä mukaansa kasvoilleni. Silmät viiruina jatkoin päättäväisesti matkaa kadun päässä olevalle kirjastolle. Kahlaaminen kirjaston lämpimään kesti ikuisuuden siinä pakkasessa. Oletin että löysin jo maailman yksinäisimmän paikan , mutta tämä pieni kahvila, jossa istuin taisi olla yksi niistä monista, joita nyt laskeskelin, kun ymmärsin niitä olevan monia. Rakennusten ympäröimänä tuijotin omaa ikkunaani tietäen, jonkun seuraavan yksinäistä ele-kieltäni. Kasvoja vilisi ohitse. En tuntenut heistä yhtäkään. 

Lintu keräsi murusia nokkaansa ja minä keräsin pullasta pudonneen mansikan. Heitin sen loppujen lopuksi kauemmas, jotta lintu sen söisi. Vapautta ei linnulla ollut kun oli jäänyt kaupunki linnuksi. Maalta muut linnut sitä nauraen pilkkasivat, jos lintujen hierarkiassa on kyse siitä samasta asetelmasta kuin ihmisillä asuin-muodossaan. 

Läheisessä pöydässä vauva alkoi itkeä. Hänen äitinsä hyssytteli ja heilutteli lasta. Itkusta päätellen hänellä oli nälkä jonka äitikin pian huomasi. Hän kaivoi esiin rintansa ja alkoi syöttämään lasta. Itku loppui. Tissi tuli esteeksi.

Tämän kaupungin suunnitelmallisuus jäisi ikuisesti mieleeni ei ollut juuri muuta ihmisten seassa, jossa jokainen tunsi toisensa. Viereeni istuutui porukka ihmisiä. He tulivat kertomaan omalta osaltaa mielipiteensä tilanteeseen, “you cant sit with us”. Tuijotin mansikkaa pettyneenä, kun elämä ei tarjonnutkaan minulle mahdollisuutta nähdä linnun syövän sitä. 

Kahvi on erityistä, koneen kyljessä luki. 

Asiakas, hymyile esitä ystävällistä. Small talk, hallussa. Esittele tuote, ole kohtelias. Uudet ihmiset, äkkipikainen asiakas.  Kiinnitä huomiota äänen sävyyn. Elävöitä puhe. Esittele muita tuotteita. Hymyile.  Nyökyttele. Asiakas on aina oikeassa. Mitä asiakas etsii, onko hänellä kiire. Tee pikainen johtopäätös mielentilasta. Palvelu suoritettu. Maksava asiakas. 

 Pyörii leija narun rulla

tuuli tempaa ilmoihin

Lapset jo aikuisia 

rapistuu talo

en pystynyt enempää antaa sulle elämä

kaikki on tässä

sain kaiken mitä halusin

siivosin vain lian

kaikki muistaa mut 

ne jotka taakseni jätin

maton alle

siivotaan kun ne ei enää jaksa yrittää

Päätös tehtiin yhdessä

rippikoululeirillä

ollaan kauniita 

ei muut meitä voita

kyllä me yritettiin auttaa

elämä tuli väliin

kului kangas loppuun

 Ja ettet saisi sydänkohtausta, 

kirjoitan tämäkin.

Lämmin, kaunis tuulen viima kesällä poskillesi hämähäkin seittinä muistuttaa olemassa olostani.

Takertuu silmäripsiisi.

Harmaa ja hatara, en varmaankaan näe ollenkaan jos niin päätän. Mutta olet aina siellä pimeässä.

 Silmien liikuttelu keskellä kaunista jään maata,

kutsutaan järveksi kesäisin.

Matkasin sinne, koska taksi kuulosti ilkeältä. 

Ajattelin, että kokemalla jotakin muuttaisin itseäni lapsuuden minäksi.

Sellaiseksi, josta pidettiin.

Ei tahtonut ystäväänsä takaisin.

Silmiä liikuttelen, 

matkustaen Roomaan kalastellen kehuja uudesta minästäni, 

vaikka en oikeastaan elänyt yhtään pidempään, 

kuin se,  

joka jäi paikoilleen.

 En usko, että haluat, nähdä

en usko, sanojasi, ja tiesit mitä kirjoitan

hallinta

narsismi

olit oikeassa. Enkä tiedä edes kenestä puhun ja mulla ei ole, kuin tämä. Vaikka kaikki hiljaa olleet ovatkin romanttisesti naimisissa ja minä julkisena sylkykuppina.

En voi tätä tuskaa sisälläni pitää ja haluan sen julkaista, olet jälleen oikeassa ja olemassa pikkupuudelisi takan päällä istuu

 katsoo vierestä, kun elät onnellista elämää ja koet siitä mielihyvää, että minuun sattui. Enkä tiedä edes kenelle kirjoitan.

Raha, vain raha merkitsi jälleen kerran. Ohjeistanko itseäni, kysytkö vain? Vai etkö kestä peiliäsi.

Mä kävelen eteenpäin, kun en muuta voinut.

 Ja ei et sinä halua minua nähdä enää, elä elämää se on kaikki sinussa nyt, kun jotain en ymmärrä.

Kun tiesit mitä kirjoitan, kaikki lahjoita pakkaa tavarat ja kanna ne ulos. Kaunis muisto jäljellä.

Puhaltaa voin tätä painetta sydämestä, sattuu taas.

Valheet, vain valheita. 

Hoen itselleni taas ja koetan painaa villaisella.