Maailman rumin tyttö

Autojen ohi kulku kaikui tiestä moottoriin ja kuului korviini avoimesta ikkunasta. Herätessäni ääniin oli kovin hiljaista, odottava tunnelma, niinkuin jokainen samankaltainen edeltävä aamu. Eivät tahtoneet tavata, edes ajatuksissaan. Katsoin itseäni peilistä kun harjasin hiuksiani, peili katsoi takaisin. Ei tarpeeksi kaunis ajatuksissani päällimmäisenä. 

Matto vedettiin alta, pettymys piirtyi kasvoihin. Mielikuvitus puutteinensa, olisi täytynyt julkaista sosiaalisessa mediassa muiden nähtäväksi valtamedian mukana hävitä viikkojen kuluessa kokonaaan. Jäähtynyt ruoka pöydällä, virui tunteja paikallaan. En ollut koskaan saanut muita ottamaan kuvia itsestäni. Tahtoivat ottaa kuvia ruoasta.

Mitä tarkoittaa olla vapaa ? Lentää kuin taivaan lintu kohti sinitaivasta. Lehden alla sateen suojassa, pisaroiden tippuessa vierellä soiden solinaa. Tuulessa temmaten mukaansa sen vietäväksi. Ketjussa muiden mukana. Eksyin matkalla kulman kahvilaan, josta näkyi kukkakaupalle. Kahviossa oli pöydät kadulle asetettuna monta pöytää täynnä asiakkaita. Kadulla taidetta ja matot maalattuna asfalttiin, maalasivat samanlaisen jo aiemmassa kaupungissa. Koin itseni lasten elokuvan päätähdeksi, ja huhuilin Aladdinia. Kukkakaupan kulmalla toivat kukat hetkeksi ulos kun niin voi tehdä kesäisin tässä maassa.  Mummo etsi kukkakaupalla oikeaa kukkaa. Katseli ympärilleen ei löytänyt oikeaa, tai halusiko edes ostaa kukkaa, mutta jatkoi matkaansa. Muistin äkkiä talven, jolloin sukelsin lumihangessa eteenpäin.  Kadulla ei ollut talvella  ketään, nyt se vilisi ihmisiä. Kömpineet talven horroksesta ulkoilmaan. Kinoksia riitti melkein polviin saakka. Viima puraisi poskia kun se tempaisi osan lumipölyä mukaansa kasvoilleni. Silmät viiruina jatkoin päättäväisesti matkaa kadun päässä olevalle kirjastolle. Kahlaaminen kirjaston lämpimään kesti ikuisuuden siinä pakkasessa. Oletin että löysin jo maailman yksinäisimmän paikan , mutta tämä pieni kahvila, jossa istuin taisi olla yksi niistä monista, joita nyt laskeskelin, kun ymmärsin niitä olevan monia. Rakennusten ympäröimänä tuijotin omaa ikkunaani tietäen, jonkun seuraavan yksinäistä ele-kieltäni. Kasvoja vilisi ohitse. En tuntenut heistä yhtäkään. 

Lintu keräsi murusia nokkaansa ja minä keräsin pullasta pudonneen mansikan. Heitin sen loppujen lopuksi kauemmas, jotta lintu sen söisi. Vapautta ei linnulla ollut kun oli jäänyt kaupunki linnuksi. Maalta muut linnut sitä nauraen pilkkasivat, jos lintujen hierarkiassa on kyse siitä samasta asetelmasta kuin ihmisillä asuin-muodossaan. 

Läheisessä pöydässä vauva alkoi itkeä. Hänen äitinsä hyssytteli ja heilutteli lasta. Itkusta päätellen hänellä oli nälkä jonka äitikin pian huomasi. Hän kaivoi esiin rintansa ja alkoi syöttämään lasta. Itku loppui. Tissi tuli esteeksi.

Tämän kaupungin suunnitelmallisuus jäisi ikuisesti mieleeni ei ollut juuri muuta ihmisten seassa, jossa jokainen tunsi toisensa. Viereeni istuutui porukka ihmisiä. He tulivat kertomaan omalta osaltaa mielipiteensä tilanteeseen, “you cant sit with us”. Tuijotin mansikkaa pettyneenä, kun elämä ei tarjonnutkaan minulle mahdollisuutta nähdä linnun syövän sitä. 

Kahvi on erityistä, koneen kyljessä luki. 

Asiakas, hymyile esitä ystävällistä. Small talk, hallussa. Esittele tuote, ole kohtelias. Uudet ihmiset, äkkipikainen asiakas.  Kiinnitä huomiota äänen sävyyn. Elävöitä puhe. Esittele muita tuotteita. Hymyile.  Nyökyttele. Asiakas on aina oikeassa. Mitä asiakas etsii, onko hänellä kiire. Tee pikainen johtopäätös mielentilasta. Palvelu suoritettu. Maksava asiakas.