Silmien liikuttelu keskellä kaunista jään maata,
kutsutaan järveksi kesäisin.
Matkasin sinne, koska taksi kuulosti ilkeältä.
Ajattelin, että kokemalla jotakin muuttaisin itseäni lapsuuden minäksi.
Sellaiseksi, josta pidettiin.
Ei tahtonut ystäväänsä takaisin.
Silmiä liikuttelen,
matkustaen Roomaan kalastellen kehuja uudesta minästäni,
vaikka en oikeastaan elänyt yhtään pidempään,
kuin se,
joka jäi paikoilleen.
En usko, että haluat, nähdä
en usko, sanojasi, ja tiesit mitä kirjoitan
hallinta
narsismi
olit oikeassa. Enkä tiedä edes kenestä puhun ja mulla ei ole, kuin tämä. Vaikka kaikki hiljaa olleet ovatkin romanttisesti naimisissa ja minä julkisena sylkykuppina.
En voi tätä tuskaa sisälläni pitää ja haluan sen julkaista, olet jälleen oikeassa ja olemassa pikkupuudelisi takan päällä istuu
katsoo vierestä, kun elät onnellista elämää ja koet siitä mielihyvää, että minuun sattui. Enkä tiedä edes kenelle kirjoitan.
Raha, vain raha merkitsi jälleen kerran. Ohjeistanko itseäni, kysytkö vain? Vai etkö kestä peiliäsi.
Mä kävelen eteenpäin, kun en muuta voinut.
Ja ei et sinä halua minua nähdä enää, elä elämää se on kaikki sinussa nyt, kun jotain en ymmärrä.
Kun tiesit mitä kirjoitan, kaikki lahjoita pakkaa tavarat ja kanna ne ulos. Kaunis muisto jäljellä.
Puhaltaa voin tätä painetta sydämestä, sattuu taas.
Valheet, vain valheita.
Hoen itselleni taas ja koetan painaa villaisella.
