50 vuotta yhdessä ihailu
Kirjoitan katkeran tilityksen. Pohtiakseni mahdollisuuksiani tämän kylän poikiin. Ihailua aiheuttivat lähinnä vuosien mittaiset suhteet. Väliin saattoi mahtua villalanka, joka vaimon huomattua muuttui surullisen kuuluisaksi kilpajuoksuksi siitä kuka on tehnyt eniten villasukkia. Tarpeeksi kudottuasi mielipiteet olivat yhteneviä siitä kuinka puu tämä suhde olisikaan, minun tulisi vain hyväksyä (ironisinta tässä hyväksynnässä lienee se, että siitä ei pääse mihinkään internetin sivustojen ymmärrettyä klikkauksen kuuluisa klik ääni jokaisen sivun aloittaessasi) Lause alkaa näin: Sinun täytyy nyt vain hyväksyä. Hyväksyä. Olin kuullut tuon lauseen jo niin monta kertaa, etten pysynyt laskuissa mukana. Olisin voinut olla tervehtimässä itsenäisyyspäivän vastaanotossa New Yorkissa kahville pääsy lupauksia, ellei niitäkin olisi kielletty. Kahvia saatoin kyllä juoda, kyllästymiseen saakka. Sekin vain mean girls jengin yksi keino saada minut pois päiviltä mahdollisimman pian. Oli kyseessä sitten sokeri tai suola. Näillä jaloilla mä kävelin ja ne piti saada pois välistä. Sänkypuuhien viimeisintä huutoa, kaupan kassalta, tai vitriinistä. Koin olevani kauppatavara, yhtä ostettu kuin paikallisen pubin halvin olut. Eikä sekään enää maistunut, karvas paskan maku vain seuraavaksi päiväksi. Yhtä muotia kuin halpa turun sinapin sekainen makkara grilli kioskilta. Ota tai jätä, sekin alkoi olemaan jo kylmä. Hinta laatu suhde kohdillaan, eikä tarvitse edes jonottaa. Olen laskeskellut prosentteja siitä kuinka suuri todennäköisyys on sillä että ero syntyisi eds johonkin suhteeseen. Tulin todennäköisyyksissä siihen tulokseen että nukahtaminen on varmempaa. Vaimot kanssani samankaltaisiksi, pelkkää vettähän tässä juodaan. Kuuluu kaukaisuudesta intopiukea voihkaisu, ja hummani hei onkin vain kaunis ajatus laulusta jonka esitti kerran komea mies haudan levosta kääntyy vieläkin; voitin taas. Pidättelen tässä itkua, vaikka se minulle uudelleen opetettiin. On kai sama miten paljon tätä tekstiä kirjoitan, kuka sen lukee, mihin se päättyy. Ei menneet nalle karkit vieläkään tasan. Julkiseksi meni. Täräyttää tämä toinen viisastelija. Mitä voisin tehdä kysynpä itsekseni yksinäisyyttä purkaessani. Jäi keitto liedelle turhautuessani syömisen ihailuun, tässä nukutuaan, vaimojen yhtenevä huokaus kantautuu metsikköön saakka. En tänäänkään päässyt autolla karkuun kun sitä ei ole nauran itsekseni samalla itkien päivää jolloin suostun ottamaan neljä pyörää alleni kuin kirjoittaisin valmiiksi pariskuntien pyhät liitot. Tässä taas tämän päivän ajatuksia, en kirjoita edelleenkään kaunista kahden ihmisen rakkaustarinaa, en voi sitä tehdä koska en neitsyenä mennyt naimisiin.
