Kuvittelen rakentavani kodin jokaiseen paikkaan, mihin asetuin

nähdessään niin monia nukkuma paikkoja

tarpeeksi väsyneenä, nukahtaa

tehdä mitä vaan

saadakseen levon

 

Onko missään paikkaa, jossa vatsani äänet eivät olisi riitaa? Maita vieraita. Jäin vain, niitä kuuntelemaan. Huomasin koko maani olevan oppinut saman, tässä olen punaisena värinä liikennevaloissa. He majoittivat vatsaani riitapukareita, omista virheistään, eivät oppineet. Aloittivat uusia suhteita, vanhat jäivät. Nukkumaan mennessäni olin parhaimmillani, hengitys. Jäin kaipaamaan vapauden tuntua, lapsuuden kaukaisuudesta. Nukkua voi komerossa, turvallisin paikka päällä maan silloin. Toivat kasan omia poliittisia mielipiteitään vatsani seudulle, raskausmahojen seremonia alkoi soittamaan kokonaisen kylän verran. Ystäväni käänsi takkinsa minulle yleisen mielipiteen suistuttua hänen päälleen. Yritin poimia totuuden rippeitä ajatuksistani, niin monista tehtiin riitoja sekä valheita, kerrottiin lapsille iltasatuja maailman rumimmasta naisesta. 

Ja kun yritin rakastaa, siitä tehtiin mahdotonta. Pelattiin mainostempuilla, julkisuuden peilikuvaa, jossa ideaali olisi ollut kolmiodraama tai kauniit kuvat kehyksissä. Rakkaus ei sopinut suunnitelmiin, minun täytyi rakastaa jonkin muun kautta. 

Olin pelkkä hengitys, sadoille, jotka hiljakseen kehittelivät orgasmi armeijaa.